Nuori Kulttuuri matkalla -juttusarja

Nuori Kulttuuri Matkalla -Juttusarjassa nuorten ryhmät pääsevät kertomaan, millaisia matkoja Nuori Kulttuurin kansainvälisellä avustuksella tuetaan. Haku seuraaviin kansainvälisiin apurahoihin avautuu alkuvuodesta 2020.

2.osa Hurja Piruetti Australiassa

Kirjoittaja: Katja Köngäs

Hurja Piruetin nuoret tanssijat osallistuivat Australian Youth Dance Festivaaleille Melbournessa, sekä kulttuurivaihtoprojektiin Tasmaniassa Stompin –tanssiryhmän kanssa 5.-18.7.2019. Festivaaleille valittiin videokarsintojen perusteella 14 nuorten ryhmää ja ensimmäistä kertaa festivaali kutsui mukaan kansainvälisiä ryhmiä.

Festivaalien aikana nuoret harjoittelivat yhdessä 5-7 tuntia päivässä ja työstivät kansainvälisten tanssijoiden ja koreografien kanssa pienimuotoisia teoksia. Iltaisin harjoiteltiin omaa teosta ja seurattiin gaalaesityksiä. Päivät olivat tiiviitä ja Australian talveen oli alkuun totuttelemista. Hyppy kesästä talveen vaati muutaman flunssapotilaan matkan varrella.

Hurja Piruetista mukana reissussa oli kaikkiaan 8 nuorta tanssijaa sekä Hurja Piruetin taiteellinen johtaja Katja Köngäs.

”Ensimmäiset päivät täällä festivaaleilla ovat olleet huikeita. Uusien ihmisten tapaaminen, erilaisiin tanssilajeihin ja koreografisiin työtapoihin tutustuminen on ollut inspiroivaa. Jo parissa päivässä olen oppinut paljon uutta”

Sofia 16

Aamu alkoi yhteisellä sessiolla, jonka vetivät festivaalien taiteellinen johtaja Alice Lee Holland sekä Tasdance companyn taiteellinen johtaja Adam Wheeler. Mitä hulvatonta hytkymistä ja toisiin tutustumista! Aamusessiossa ei voinut kuin nauraa. Aikaeroväsymys karisi nopeasti. Aamun yhteistuokion jälkeen jakaannuimme ryhmiin ja saimme treenata eri tanssilajeja huippuopettajien johdolla . Funk –tanssityylissä meitä hauskuutti Samuel Gaskin, Afrikkalaisissa tansseissa Abdul Basel, jazztanssissa Kim Adam, Nykytanssissa Jayden Hicks ja Amber McCartney, Aboriginaalien nykytanssissa Jo Clancy. Duo työskentelyn pariin johdatti Paul Malek. Lisäksi iltapäivällä tutustuimme erilaisiin koreografisiin lähtökohtiin eri koreografien johdolla.

”Kolmas festivaalipäivä on käynnistynyt. Yksi mieleenpainuvimmista työpajoista eilen oli ”Physical Poetry” tunti, jossa runot, kuvat sekä erilaiset tekstit toimivat liikkeen inspiraation lähteenä. Huomenna starttaavat ensimmäiset gaalanäytökset. Odotan esitysten näkemistä innolla”

Saga 16

Pyörätuolitanssija Caroline Bowditch aloitti yhteisen lämmittelytuokion kaikille tanssijoille. Meditatiivinen kehonosien rauhallinen lämmittely oli juuri passeli kolmannen treenipäivän aamuksi. Lihakset olivat jumissa ja unihiekkaakin silmissä. Myös opettajat ja taiteelliset johtajat pääsivät tänään liikkumaan. Hurja Piruetin rehtori ja taiteellinen johtaja Katja Köngäs nautti suunnattomasti treenitunneista ja siinä välillä oli sitten helpompaa istua kuuntelemassa paneelikeskusteluita ja esitellä Hurja Piruetin toimintaa ja suomalaista taiteen perusopetusta Think Thank –ohjelmassa. Yksi opettajille tarkoitettu teemaseminaari käsitteli sitä mitä oikeastaan on ”Nuorten tanssi” vs. ”Tanssivat nuoret”. Tämä aihepiiri liittyi läheisesti myös Hurja Piruetin toiminnan kulmakiveen eli produktiokasvatukseen. Tanssitaidetta pyritään opettamaan monimuotoisena ilmiönä, joka on kaikille mahdollinen. Kyse ei ole pelkästään tanssilajeista, askeleista tai tekniikasta vaan siitä että liikkeiden ja ilmaisun ytimessä on myös lapsen ja nuoren henkinen ja fyysinen kasvu ja kehitys. Produktiokasvatuksen tavoitteena on pyrkiä vahvistamaan kullekin liikkujalle persoonallista, puhuttelevaa ja omaperäistä ilmaisua. Joka ei ole este teknisen taituruuden kehittymiselle.

Kolmas päivä pulkassa ja alamme tottua aikaeroon. Päivät ovat olleet intensiivisiä ja erittäin antoisia. Huomenna luvassa esityksiä ja lisää master class tunteja.

”Rakastan tätä menoa ja meininkiä! Olen oppinut täällä niin paljon uutta ja tavannut niin monia, ihania ihmisiä. Nähnyt ja oppinut kuinka ihmiset maailman eri kolkista käyttävät tanssi- ja liikeilmaisua itsensä ilmaisuun. Se on ollut todella inspiroivaa.

Birk 17

Seikkailu jatkuu kohti Tasmaniaa!

Matka jatkui lentäen Melbournesta kohti Launcestonia Tasmaniaa. Seuraava viikko työskennellään paikallisen nuorten ryhmän Stompinin kanssa. Jännittävää!  

Stompin -ryhmä on tunnettu teoksistaan, jotka esitetään luonnossa. Ryhmä työskentelee paljon ulkona eri vuodenaikoina ja suomalaiset sekä tanskalaiset pääsivät tutustumaan ryhmän toimintaan. Kuten suomalaisille, myös tasmanialaisille luonto on tärkeä osa. Uniikki ympäristö tarjoaa mielenkiintoisia ja henkeäsalpaaviakin mahdollisuuksia. Ryhmän taiteellisen johtajan Gabriel Comerfordin mukaan, ryhmä on esiintynyt parin viime vuoden aikana vain kerran perinteisessä ”black box” teatterissa. Kaikki muut teokset on harjoitettu sekä esitetty ulkona.

Vaihtoprojekti oli uniikki ja ensimmäinen kerta Stompin –ryhmälle, mutta myös meille. Myöskään pohjoismaisia nuoria tanssijoita ei ole aikaisemmin vieraillut saarella. Vajaan viikon aikana ryhmä harjoittelu ja valmisti esityksen. Teos oli kaksiosainen, jossa ensimmäinen osa tapahtui ulkona ja toinen osa sisätiloissa. Teoksen kantavana teemana oli Koti. Nuoret tutkivat yhteisen harjoitusjakson aikana kodin olemusta ja merkitystä alueen eri  puistoissa. Mitä yhtäläisyyksiä ja eroavaisuuksia on maan eri laidoilla asustavien nuorten mielestä kodilla. ”Mikä koti on nyt, mikä se on ollut ja mitä se voisi olla”…Harjoitukset synnyttivät tekstejä, tekstit liikettä ja tekstejä kuultiin puhuttuna nauhalta. Opettajat avustivat nuoria ja vastasivat eri kokoonpanojen ja  osien yhdistämisestä. Teoksen koreografeina toimivat nuoret ja kuraattoreina Gabriel Comerford (Tasmania), Mette Overgaard (Tanska), Katja Köngäs (Suomi).

Pitkä reissu lähestyi loppuaan ja jäähyväisten aika koitti nopeammin kuin arvasimmekaan. Jäähyväisjuhlassa jaoimme Muumihahmoja muistoksi nuorille sekä tanssimme ja lauloimme yhdessä. Opettajat olivat valmiita kotimatkalle, mutta nuoret olisivat jatkaneet maailmanvalloitustaan pidempäänkin. Mikä onni oli hypätä talvesta takaisin kesään ja kuoria lentokoneessa pitkät kalsarit, villasukat, pipot ja toppatakit.