UUSI MONIPAIKKAINEN NUORTEN TAIDEFESTIVAALI

Nuori Kulttuuri On Air 2022

 Keväällä 2022 vietämme On Air päivää, joka huipentuu suoraan päälähetykseen. Nuorten monipaikkainen ja monitaiteinen tapahtuma valtaa viisi satelliittipaikkakuntaa ympäri Suomen yhden päivän ajaksi.

Nuori Kulttuurin satelliittitapahtumien täysin uudesta konseptista päästään nauttimaan keväällä 2022. Digitaalisen ja fyysisen tapahtuvan yhdistävä Nuori Kulttuuri On Air on monipaikkainen matalan kynnyksen tapahtuma. Siihen haetaan mukaan videotallenteella ja kaikki omasta esityksestään tallenteen lähettäneet saavat siitä ammattilaispalautteen.

Kevät 2022 huipentuu Nuori Kulttuuri On Air päivään, jolloin iltapäivän ja illan aikana aallot valtaa koko maan kattava lähetys, johon on koottu esimerkiksi mielenkiintoisimmat esitykset eri alueilta. Lähetyksessä vieraillaan muutamalla alueella ympäri Suomen ja voidaan nauttia nuorten taiteen harrastajien produktioista kaikkialla maassa läpi taiderajojen.

Satelliittitapahtumaan voi siis osallistua liikkumatta mihinkään, mutta nähden silti enemmän kuin koskaan aiemmin. Ja mikä parasta, se voidaan tehdä kautta maan - yhdessä.