Suomen Nuorisoseurat on myöntänyt Kulttuurisen nuorisotyön tunnustuspalkinnon Helsingin kaupungin pitkäaikaiselle työntekijälle Pekka Mönttiselle. Mönttinen on toiminut lasten ja nuorten taideharrastusten mahdollistajana kuudella eri vuosikymmenellä. Palkinto luovutettiin Harrastustoiminnan seminaarissa Helsingin Oodissa torstaina 7.10.2021. Mönttisen tie vei Joensuusta Keski-Suomeen kulttuurisihteerin ja järjestötöiden pariin 1970-luvun loppupuolella. Seuraavan vuosikymmenen lopulla kutsui Helsingin kaupunki, jossa hän johti menestyksekkäästi muun muassa nuorten kulttuuriareena Glorian toimintaa parinkymmenen vuoden ajan. Viimeisinä vuosina Mönttinen on ollut rakentamassa Suvilahteen yhtä Suomen hienointa […]
Lue lisää
Nuori Kulttuurin ydin on laadukkaissa nuorille suunnatuissa tapahtumissa. Toiminta yhdistää ja nostaa esiin kulttuurisen nuorisotyön toimijoita, sekä antaa toteuttamisen mahdollisuuksia niin paikallisille, alueellisille kuin valtakunnallisillekin tekijöille. Yhdessä luomme nuorille loistamisen paikkoja. Nuori Kulttuuri – onnistumisen kokemuksia. Nuori Kulttuuri On Air on monitaiteinen ja monipaikkainen tapahtumakokonaisuus, joka järjestetään lauantaina 7.5.2022. Se koostuu kuuden kaupungin samaan aikaan […]
Lue lisää
Suomen Nuorisoseurat on myöntänyt opetus-ja kulttuuriministeriön jakamia nuorten kansainvälisiä matka-avustuksia kahdelle ryhmälle. Haku oli tänä vuonna auki 4.6.-15.8.2021 ja määräaikaan mennessä saapui kaksi hakemusta, yhteissummaltaan 12 100 euroa. Molemmat ryhmät täyttivät hakukelpoisuuden ja tuki myönnettiin hakemuksen mukaisena. Lastenkulttuurikeskus Musikanttien ArtMix-teatteriryhmä muodostuu nuorista, joista osa on aloittanut taideopintonsa Musikanteilla jo 1-2 vuotiaina. Tällä hetkellä 14-21 vuotiaista muodostuva teatteriryhmä valmistaa esityksiä lasten musiikkinäytelmistä draamoihin ja ainutlaatuisiin […]
Lue lisää
Nuori Kulttuuri Digifestival Pori 2021 viikonloppu 21.-22.5. nosti esiin nuoret taiteen tekijät. Suomen suurin nuorison taidetapahtuma toteutettiin ensimmäisen kerran verkossa sen yli viisikymmenvuotisen historian aikana. ”Tapahtuma toi valtavan määrän iloa ja toivoa, sekä nuorille että aikuisille. Uudenlainen Nuori Kulttuuri -toiminta monitaiteisena ja laajan sidosryhmän kanssa tuotettavana kokonaisuutena sai loistavan startin.”, kertoo digifestivaali viikonlopusta Suomen Nuorisoseurojen toimialajohtaja Pasi Saarinen. Erilaisille […]
Lue lisää
Porista 21.-22.5.2021 lähetettävä Nuori Kulttuuri Digifestival Pori 2021 nostaa esiin nuoret, taiteen ja taiteen vaikutukset nuorten hyvinvointiin. Suomen suurin nuorison taidetapahtuma viedään ensimmäisen kerran sen yli viisikymmenvuotisen historian aikana verkkoon. -Olemme valmistelleet tapahtumaa kolmisen vuotta ja luonnollisesti maailmanlaajuinen pandemia on haastanut meitäkin miettimään eri skenaarioita tapahtuman mahdollistamiseksi, toteaa Suomen Nuorisoseurojen toimialajohtaja Pasi Saarinen. -Pelkän striimaamisen sijaan meille on tärkeää rakentaa vuorovaikutuksellisuutta myös digitaalisilla alustoilla, ja tässä olemme […]
Lue lisää
Suomen Nuorisoseurat on päättänyt, että Poriin suunniteltu toukokuun monitaiteinen Nuori Kulttuuri Festival siirtyy digitaaliselle alustalle. Samalla tapahtuman nimi vaihtuu muotoon Nuori Kulttuuri Digifestival Pori 2021. Syynä muutokseen on pahentunut koronatilanne, jonka vuoksi yleisötapahtuman valmisteluja ei voida enää jatkaa. Vastuullisena tapahtumajärjestäjänä Nuorisoseurat ei riskeeraa osallistujien tai yleisön, työntekijöiden sekä vapaaehtoisten terveyttä. Uudenlaisessa formaatissa tapahtuman sisältö tullaan sovittamaan digitapahtuman luonteeseen sopivaksi: Tapahtuma […]
Lue lisää
Nuori Kulttuuri Festival 21.-23.5.2021 tarjoaa laajan kattauksen eri taiteenlajien ja taidelajia yhdistäviä kursseja 13-29 vuotiaille. Osa kursseista on harrastuksensa alkutaipaleella aloittaville ja osa jo pidempään tehneille. Pääsääntöisesti kurssit ovat kestoltaan 8h (lauantaina ja sunnuntaina 9:00-13:00). Osa kursseista alkaa jo perjantaina ja niistä on mainittu kurssin kohdalla erikseen. Kursseille ilmoittaudutaan festivaalipassin oston yhteydessä. Kurssit täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. […]
Lue lisää
J.H. Erkon kirjoituskilpailun jaetulle ensimmäiselle sijalle Pihla Lappalainen Espoosta, Emma Röntynen Turusta sekä Sonja Arstio Oulusta Perinteikkään J.H. Erkon kirjoituskilpailun jaetulle ensimmäiselle sijalle ovat sijoittuneet Pihla Lappalainen Espoosta, Emma Röntynen Turusta sekä Sonja Arstio Oulusta. Lisäksi kunniamaininnan saivat Rae Aiemaa Oulusta, Saija Liukkonen Helsingistä, Ruusu Roitto Piispanrististä, Rosa Aphalo Turusta ja Ella Paija Helsingistä. Kilpailulajina […]
Lue lisää
Valtakunnallinen SottiisiMoves 2020 – tapahtuma jouduttiin viime viikolla perumaan live- ja osallistujatapahtumana. Tapahtumaan valituille Moves- ja Tanssiralliryhmille haluttiin nopealla aikataululla tarjota mahdollisuus palautteensaamiseen videokatselmuksen muodossa. Lähes 70 katselmuksiin ilmoittautunutta ryhmää toimitti järjestäjille tallenteen ja viikonloppuna onkin luvassa hieno ja uudenlainen katselmuskokemus. ”Ryhmät ovat tehneet viikossa todellisia ihmeitä kuvatessaan videoita! Osa on uhrannut syyslomiaan, että videot on saatu […]
Lue lisää
SottiisiMoves 2020 & Samuelin Poloneesi yleisö- ja osallistujatapahtumana peruttiin viime viikolla koronapandemiatilanteen vuoksi. Halusimme kuitenkin tarjota yleisölle pieniä maistiaisia pitkään valmistelluista 50- vuotissynttärijuhlista. Pispalan Sottiisi, Nuori Kulttuuri ja Nuorisoseurat päättivät ottaa kunnon digiloikan ja polkaisivat käyntiin SottiisiMoves 2020 Streamin. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että Tampere-talolta striimataan 16.-18.10.2020 kuusi SottiisiMoves 2020 Stream -muotoon muokattua konserttia ja […]
Lue lisää