Ville Laitinen
Author Archives: Ville Laitinen

SottiisiMoves 2020 -tapahtuma peruuntuu

SotiisiMoves tapahtuma peruttu

Suomen Nuorisoseurojen hallitus on päättänyt tänään peruuttaa tanssin ja musiikin SottiisiMoves 2020 -tapahtuman, joka oli suunniteltu järjestettäväksi Tampereella 16.-18.10.2020. Pispalan Sottiisin ja Nuori Kulttuuri -toiminnan yhteisiä 50-vuotissyntymäpäiväjuhlia suunniteltiin seuraten samalla ajantasaisesti koronapandemian kehitystä. Vaikka uusia kokoontumisrajoituksia ei tällä hetkellä ole vielä annettu, on koronapandemia kiihtynyt niin nopeasti, että vastuullisina tapahtumajärjestäjinä päädyimme tapahtuman peruuttamiseen. Osa SottiisiMoves […]

Lue lisää

SottiisiMoves tanssii myös mobiilisovelluksessa

Eventos mobile uutiskuva

Suomen Nuorisoseurat esittelee ensimmäistä kertaa tapahtumissaan oman mobiilisovelluksen – Eventos mobilen. SottiisiMoves 2020 tanssitapahtuma Tampereella tarjoaa osallistujille sekä yleisölle reaaliaikaisen ohjelman sekä taustatietoa esiintyjistä ja esitystiloista. Tapahtuman aikana sovellukseen tulee uutisia ajankohtaisista asioista. Käsiohjelman tavoin toimiva sovelluksen yksi mielenkiintoisimmista ja hyödyllisimmistä ominaisuuksista on oman suosikkiohjelman valitsemisen ja keräämisen omaksi tapahtuma-aikatauluksi. Sovellus tulee seuraamaan Nuorisoseurojen tapahtumissa […]

Lue lisää

NUORI KULTTUURI ASTUU 2020 -LUVULLE UUDELLA STRATEGIALLA

Suomen Nuorisoseurojen pyörittämä 50-vuotias Nuori Kulttuuri -toiminta astuu uuteen aikaan syksystä lähtien. Nuori Kulttuuri on linjannut uudessa strategiassa toimintaansa vuosille 2020-2026. Strategian kärjet ovat rohkeus, arvostus ja monitaiteisuus. Nuori Kulttuuri toimii jatkossa paikallisesti, alueellisesti,valtakunnallisesti sekä kansainvälisesti. Ensimmäinen uuden strategian mukainen Kulttuuri -festivaali järjestetään Porissa 21.-23.5.2021. -Nuori Kulttuuri -toiminnalla on pitkät perinteet ja silti se on vuosien saatossa onnistunut pysymään mielenkiintoisena ja ajankohtaisena aina uusille […]

Lue lisää

Nuori Kulttuuri astuu 2020-luvulle

Nuori Kulttuuri -strategia Onnistumisen kokemuksia julkaistiin alkuvuodesta Nuori 2020 tapahtuman yhteydessä. Strategiaprosessi kesti noin puolitoista vuotta ja siihen osallistui kaikki tärkeimmät yhteistyökumppanit aluehallintoviraston virkamiehistä toiminnassa mukana oleviin nuoriin ja nuorisoseurojen ja muiden järjestöjen työntekijöistä sekä vapaehtoisista kunnallisen nuorisotyön toimijoihin.   Strategiaprosessissa viisikymmenvuotiasta Nuori Kulttuuri -toimintaa tarkasteltiin kriittisesti tästä ajasta katsottuna, ja perinteikäs toiminta tuleekin ensi […]

Lue lisää

SottiisiMoves siirtyy lokakuulle

Tiedote, vapaa julkaistavaksi to 16.4.2020 klo 14    SOTTIISIMOVES 2020 -TAPAHTUMA SIIRRETÄÄN SYKSYYN   Kesäkuun puolestavälistä syksylle siirretyn SottiisiMoves 2020 -tapahtuman uusi ajankohta on 16.-18.10.2020. Tampereella toteutettava festivaali on Suomen Nuorisoseurojen järjestämä tanssin ja musiikin tapahtuma, jossa Pispalan Sottiisi ja Nuori Kulttuuri juhlivat 50-vuotista taivaltaan.     Erinomaiset tilat festivaalille tarjoaa Tampere-talo, josta tanssi ja musiikki levittäytyvät ympäri kaupunkia. Ohjelman keskiössä ovat lasten ja nuorten Moves- ja Tanssiralli-katselmukset sekä Saa tanssia! -kansanomaisen paritanssin juhlaproduktio.  Oman lisävärinsä tapahtumaan tuovat Suomen Kansanmusiikkiliiton […]

Lue lisää

Koronavirusepidemian mahdollisista vaikutuksista SottiisiMoves 2020 -tapahtuman tuotantoon päätetään viikonloppuna

Suomen Nuorisoseurojen hallitus tekee päätöksen SottiisiMoves 2020 -tapahtuman valmistelujen jatkamisesta sekä koronavirusepidemian mahdollisista vaikutuksista tapahtuman tuotantoon tulevan viikonlopun aikana. Tapahtuma on suunniteltu järjestettäväksi 10.-14.6.2020 Tampereella.  SottiisiMoves -tapahtumaan jo ilmoittautuneiden osallistumismaksuja ei toistaiseksi laskuteta ryhmiltä. Tapahtumajärjestelyjen jatkamisesta tiedotetaan lisää viimeistään maanantaina 16.3. hallituksen kokouksen jälkeen.  Suomen Nuorisoseurat tiedotti torstaina 12.3., että se suosittaa jäsenyhteisöilleen tarkkaa pohdintaa toiminnan järjestämisestä.  Kuluneen talven aikana on järjestetty eri puolilla maata alueellisia Moves-katselmuksia, joista […]

Lue lisää

Nuori Kulttuuri -strategian webinaarit keväällä

Nuori Kulttuuri -toiminta suuntaa uudelle vuosikymmenelle uuden strategian siivittämänä. ”Onnistumisen kokemuksia– Nuori Kulttuuri strategia 2020-2026” julkaistiin Tampereella Nuori 2020 -tapahtuman yhteydessä. Strategian jalkauttamiseksi järjestetään kevään aikana kolme kaikille avointa webinaaria, joissa luodaan toimenpideohjelma, jolla toiminnan muutos saadaan vietyä konkretiaan hallitusti.  Webinaarien tavoitteena on luoda raamit vuoden 2021 toiminnalle. Webinaarit järjestetään: tiistaina 28.1.2020 kello 10.00-12.00 | Osallistu […]

Lue lisää

Nuori Kulttuuri -strategia julkaistu

Nuori Kulttuuri -strategia on julkaistu. Strategia kantaa nimeä Onnistumisen kokemuksia. Julkistustilaisuus oli Tampereella 14.1. Kulttuuritalo Laikussa. Strategia linjaa Nuori Kulttuuri -toimintaa vuosille 2020-2026. Strategiasta voi lukea lisää osoitteesta: www.nuorikulttuuri.fi/nuorikulttuuristrategia

Lue lisää

Moves 2020 aluetapahtumapaikat ja säännöt on julkaistu

Nuori Kulttuurin ensi vuosi on omistettu tanssille.  Moves 2020 kasaa Suomen tanssia harrastavan nuorison tapahtumakokonaisuuteen,  joka huipentuu valtakunnalliseen SottiisiMoves 2020 –tanssifestivaaliin Tampereelle. Kevättalvella yli kahdellakymmenellä paikkakunnalla tanssitaan Nuori Kulttuuri aluetapahtumissa. Aluetapahtumien katselmuksiin voi ilmoittautua kaikki vähintään kahden hengen 10- 20 -vuotiaiden lasten ja nuorten ryhmät harrastustaustan laajuudesta riippumatta. Tutustu tarkemmin Moves vuoden sääntöihin, ja laita lähimmän aluetapahtuman päivämäärä ylös.  Aluetapahtumapaikkakunnat ja päivämäärät […]

Lue lisää

Kansainvälisten matka-avustusten toinen hakukierros syyskuussa

Suomen Nuorisoseurojen Nuori Kulttuuri -toimintaan osallistuneita nuorten ryhmiä tuetaan kansainvälisillä matka-avustuksilla.  Tämän vuoden toinen hakuaika on 2.9.-30.9.2019 ja suunniteltu matka tulee toteuttaa vuoden 2019 aikana. Avustusta haetaan sähköisellä lomakkeella, joka hakuohjeineen avautuu Nuori Kulttuurin nettisivuilla maanantaina 2.9. kello 10.00. Opetus-ja kulttuuriministeriön rahoittamat kansainväliset matka-avustukset on tarkoitettu esiintymis- ja opintomatkoihin, jotka suuntautuvat ulkomaille. Avustus kohdennetaan ensisijaisesti […]

Lue lisää