Nuori Kulttuuri Matkalla -Juttusarjassa nuorten ryhmät pääsevät kertomaan, millaisia matkoja Nuori Kulttuurin kansainvälisellä avustuksella tuetaan.
Opetus-ja kulttuuriministeriön rahoittamat kansainväliset matka-avustukset on tarkoitettu esiintymis- ja opintomatkoihin, jotka suuntautuvat ulkomaille. Avustus kohdennetaan ensisijaisesti matkakuluihin, mutta avustusta voidaan myöntää myös majoitus- ja osallistumiskustannuksiin.
Avustus voidaan myöntää ryhmälle, joka on osallistunut viimeisen kolmen vuoden aikana Nuori Kulttuurin Moves -, Teatris – tai Sounds -aluetapahtumiin tai valtakunnalliseen festivaaliin. Etusijalla rahoja jaettaessa ovat ryhmät, mutta erityisistä syistä avustus voidaan myöntää myös kahden hengen työryhmälle. Henkilökohtaisia avustuksia tai vain osalle ryhmästä kohdistuvaa avustusta ei myönnetä. Ryhmän jäsenten on oltava alle 29-vuotiaita.
KV-apurahojen hakuaika on Nuori Kulttuurilla keväisin ja mahdollinen täydennyshaku syksyisin.
Lue lisää

Kuva: Eija Jokilahti HUONETEATTERI Raati: Jussi Sorjanen, Janne Kinnunen, Anu Sinisalo ”Näkemissämme esityksissä korostui henkilökohtaisuus, omat tarinat sekä hurmoksellinen mielikuvitus. Esitykset olivat kiinni ajassa, jotkut jopa useammassa yhtä aikaa. Oli virkistävää röyhkeyttä, isoja teemoja, sukupuoliroolien laaja-alaista käsittelyä ja monia hienoja näyttämöllisiä hetkiä mm. roolisuoritusten muodossa. Esitykset onnistuivat hahmottamaan kokemuksen olla nuori Suomessa vuonna 2019. Raadin […]
Lue lisää
Reilu 20 tekijää ja 70 osallistujaa, yksi sometiimi sekä koko jengin kesken tehty Teatris -haaste. Näistä tarpeista on etkot tehty! Jyväskylässä vietettiin viime sunnuntaina, 9. päivä joulukuuta, Nuori Kulttuurin Teatris -etkoja. Nuori Kulttuurin, Jyväskylän kaupunginteatterin ja Kulttuuriklubi Siperian yhteisponnistukseen osallistui noin 70 keskisuomalaista nuorta teatterin harrastajaa ohjaajiensa kanssa. Lisäksi etkojen näyttämöllä nähtiin Jyväskylän kristillisen opiston teatterin […]
Lue lisää
Nuori Kulttuuri -toiminnan ensimmäinen toimintakausi uusissa käsissä on ohi. Tiivis rupeama Sounds -tuotannossa otti tuottajilta luulot pois, mutta toi tuhansia kokemuksia. Marraskuussa on aluetapahtumatuottajien koulutus ja ohjausryhmän kokous. Ensimmäinen kahdesta uudesta tuottajasta aloittaa. Komento: ”Ole sinä sihteerinä”, ja uusi tuottaja kirjoittaa kaiken ohjausryhmän kokouksesta ylös. Aluetapahtumien koordinointi on jo alkanut. Kuukauden sisällä tarvitaan tieto, missä […]
Lue lisää
Taide tarvitsee katsojan saadakseen täyttymyksensä. Varsinkin teatterin puolella tämä korostuu. Vähänkin teatteria tehnyt tietää, että tyhjä katsomo, no, tuntuu tyhjältä ja kolkolta. Pienikin kourallinen yleisöä lämmittää mukavasti tuoden esiintymiselle merkitystä. Mielessä saattaa kieppua joku mainio esitysidea tai -kokeilu. Ideat tuppaavat kypsymään ja odottamaan oikeaa aikaa tullakseen esille. Olen törmännyt siihen, että porukalla on mainio idea, mutta […]
Lue lisää
Sounds 2018 kokosi yhteen sekä taitavia, nuoria musisoijia että vanhemman ja kokeneen raadin. Raatilaisten tehtävänä oli antaa rakentavaa, ammattimaista palautetta, jotta nuoret voisivat kehittyä yhä pidemmälle musiikin teossa. “On ollut tosi hienoa olla mukana tässä, älyttömän hienoja esityksiä ja taitavaa soittoa”, iloitsee raadin jäsen ja räppipajaa vetänyt Karri Miettinen , eli räppäri Paleface . Hän toivoo, […]
Lue lisää
Miltei puolet elämästään joianneet Oarjannieiddat (suom. lännen tytöt) astuivat Mikkelin lavoille valtakunnallisen Sounds 2018 -tapahtuman merkeissä toukokuun viimeisenä viikonloppuna. Länsi-Enontekiöltä kotoisin olevat Inger-Anni Valkeapää, Maren Elle Mäkitalo ja Máret-Elle Valkeapää pitävät saamelaisperinteitä yllä joikaamalla sukujensa joikuja. “Joiut kertovat ihan tavallisista asioista, esimerkiksi mainitaan jonkun nimi ja kerrotaan, että hän oli hyvä heittämään suopunkia. Meidän oma […]
Lue lisää
Oma ääni -stipendi Lahjakkaasta biisinteosta. Stipendi toteutetaan yhdessä Jukka Immosen kanssa kesällä 2018. Voice Crack: Valmis studiotyöskentelyyn, ansiokkaita sävellyksi ja tekstejä poikkeuksellisen karismaattisen solistin esittämänä. 1000 € Threatstone, studiotyöskentelyyn Burn Out, studiotyöskentelyyn ARUN, studiotyöskentelyyn MadHouse, studiotyöskentelyyn Klarinettikvintetti Arboclara, toiminnan tukemiseen: Ammattimainen ja musikaalinen ote tekemiseen. Ansiokkaasti esitetty haastava ohjelma Madetojan musiikkilukion Loopers, kehittämiseen ja hankintoihin 750 € Vinkka, koulutukseen Kotkan Nuoret […]
Lue lisää
Kunniakirjat Forssan Kitarakopla: Ammattimaisesta otteesta ja edustavasta lavashowsta. Komea ohjelma renessanssisävellyksestä Titanicin kautta Metallicaan, hienot sovitukset. UN:Korkeatasoisesta live-esityksestä Oarjánnieiddat: Upea joikutradition ja uuden materiaalin yhdistelmä Vaskivuori Big Band: Loistavaa, tiukkaa yhteissoittoa sekä kunnianhimoa ja taitoa Aurelia’s Absence: Hyvää biisinkirjoitusta ja sovitustyötä. Soittajilla tarkka ja persoonallinen ote. Fullmoon: Korkeatasoisesta live-esityksestä Korson Kuningatar: Hyvää biisintekijyyttä sekä yhteissoittoa The Blue Zephyr: Kunnianhimoista omaehtoista säveltaidetta Ideaton: Hienoja melodioita, omia biisejä omalla tyylillä esitettynä Crossfire: Henkeäsalpaavaa teknistä taituruutta Water and Fire: Korkeatasoisesta […]
Lue lisää